Mitä kuormituksia jyrkkä lantio aiheuttaa

Moni on saattanut törmätä esimerkiksi saksanpaimenkoiraan, jonka takapää laahaa maata. Jykkä lantio voi olla haluttu ominaisuus tai synnynnäinen rakenne. Jos oman koiran lantio on jyrkkä, on hyvä tiedostaa, millainen kuormitus sillä on kehoon. Alapuolella olevassa kuvassa ylemmällä koiralla on jyrkkä lantio ja alemmalla koiralla normaalilinjainen lantio.

Jyrkkälantioinen koira ei saa heilautettua takajalkoja tarpeeksi taaksepäin liikkeessä. Ruumiinrakenne ei anna liikkeen tekemiseen myöden. Takajalat eivät myöskään pääse rungon alle. Joten koiran liike tapahtuu lantion alapuolella ja siitä taaksepäin sen, mitä luusto antaa myöden. Tällöin koiran takajalkojen liikelaajuus jää vähäiseksi ja kuormitus on kova selälle sekä lonkalle.

Normaalissa liikkeessä koiran jalkojen tulisi peittää selän alue. Toisin sanoen jalkojen tulisi lähes kohdata keskellä. Tällöin selkä ei jää tukematta liikkeessä. Toisilla roduilla on jalostuksen myötä suosittu tietynlaista ulkonäköä, jolloin liike voi esimerkiksi mennä keskeltä yli tai jäädä keskeltä vajaaksi. Kun näin käy, on kuormitus ja tuki erilainen selälle. Tämä on hyvä huomioida koiran kehonhuollossa, jotta koira pystyy käyttämään lihaksistoaan ja kehoaan mahdollisimman hyvin.

Jyrkkälantioisen koiran liike lonkalle ei ole myöskään hyväksi, vaan reisiluun asento lonkkaan nähden on vino, jolloin liike vääntää reisiluun päätä poispäin lonkkamaljasta. Tämä voi aiheuttaa koiralle kipuja tai esimerkiksi pahentaa nivelrikkoa. Jyrkkä lantio johtuu rakenteesta, joten koiran terveyden kannalta on hyvä ylläpitää säännöllinen kehonhuolto, jotta lihaksistosta pääsee kuona-aineet poistumaan ja lihakset pysyvät elastisina, sekä koira voi kulkea mahdollisimman kivuttomasti. Myös selän kuormitus vaikuttaa selän jumeihin ja voi aiheuttaa trigger pointteja tai tukkoisia lihaksia. Selän jumitilat vaikuttavat laajalti koko koiran kehoon ja toimintaan ja onkin hyvä tiedostaa selän kuormittavia tekijöitä.

Samankaltaiset artikkelit

  • Koiran painonhallinta

    Tiedätkö koirastasi, onko se sopivan painoinen vai onko kenties hieman ekstraa? Koiran vatsalinjan tulee olla nouseva, kylkiluut tulee tuntua helposti sekä ylhäältä päin vyötärölinjan tulee olla kapeneva. Koiran liikunnan ja ravinnonmäärä on hyvä suhtauttaa toisiinsa. On myös hyvä muistaa, että esimerkiksi koiran kerjätessä sille ei tarvitse antaa ruokaa. Harvemmin myös koiran tietynlainen katse viittaisi tarpeeseen…

  • Patellaluksaatio

    Tavallinen vaiva erityisesti pienillä koiraroduilla, eli patellaluksaatio, on toisin sanoen polvilumpion sijoiltaanmeno. Tämä voi olla synnynnäinen tai tulla esimerkiksi tapaturman seurauksena. Reisiluun tela voi olla väärän mallinen, jolloin patella pääsee liikkumaan telassa sivuttain. Ajan kanssa tela myöskin kuluu, jos patella luksoi ja hankaa pintoja, joita sen ei kuulu hangata. Usein koiran ”pomputtaessa” takajalkaa, on kyseessä…

  • Milloin koira vaatii eläinlääkäriä?

    Koirille voi tulla pienempiä sekä suurempia vaivoja. Joidenkin vaivojen kanssa voi tarkkailla koiran vointia kotona, kun toisissa oireissa on lähdettävä lääkäriin pikimmiten. Mistä siis tietää pitääkö lääkäriin lähteä vai ei? Hätätilanteita on muun muassa: Näissä tapauksissa on hyvä olla pikimmiten yhteydessä päivystävään eläinlääkäriasemaan. Koirilla voi olla monia eri tauteja tai oireita ja onkin hyvä miettiä…

  • Mitä koiran haukkuääni kertoo meille?

    Koiralla on erilaisia haukahduksia sekä ääntelyitä, joilla ne ilmaisevat tarpeita ja tunteita. Tunnistatko koiran eri haukahdukset? Koiran haukkuminen on yksilöllistä ja koiralla voi olla erilaisia tapoja ilmaista eri tunteita. Haukkuäänet voivat myös sekoittua keskenään, jolloin on hyvä kiinnittää huomiota koiran kehoon ja muuhun käyttäytymiseen. Alla muutama esimerkki erilaisista haukahduksista. Vahti/varoitushaukku. Koiran varoitushaukku on usein matala…

  • |

    Mitä ottaa huomioon brakykefaalisen koiran omistajana?

    Brakykefalialla tarkoitetaan jalostuksen myötä saatua lyhyttä kuonoa sekä kalloa. Tämä aiheuttaa erilaisia terveysongelmia, kuten hengitysteiden epämuodostumat, pehmeä kitalaki sekä henkitorven ja keuhkoputkien vajaakehitys. On hyvä ottaa nämä asiat huomioon rotua pohtiessa, sillä näiden kanssa eläminen voi tuottaa erilaisia haasteita tai rahallisia kustannuksia. Osalla brakykefaalisen oireyhtymän omaavista koirista oireet ovat lievempiä kuin toisilla. Kuitenkin Cambridgen yliopistossa…

  • Koiran närästys

    Maiskuttaminen, huulien lipominen, heinän syönti ja pintojen nuoleminen voi viitata närästysoireiluun. Refluksi, eli närästys johtuu siitä, että mahan hapan sisältö pääsee kulkemaan mahanportin ohi ruokatorveen. Koirilla närästystä ei ole tutkittu samalla tavalla kuin ihmisillä, mutta närästys aiheuttaa ihmisille polttavan tunteen rintalastan taakse. Suurin osa meistä on kokenut närästyksen ainakin kerran elämässään. Tämä tunne luo epämukavuutta,…