|

Onko sekarotuinen koira terveempi kuin puhdasrotuinen

Usein pohditaan, onko sekarotuinen koira terveempi kuin puhdasrotuinen. Koirarotuja on paljon, ja jokaisessa on enemmän tai vähemmän terveysongelmia. Jalostuksen myötä monipuolisuus on heikentynyt, sillä lisääntymiseen suositaan yksilöitä, joilla on tietty ulkonäkö tai luonne. Pitkällä skaalalla myös sairaudet rodun sisällä alkavat yleistyä.

Useassa rodussa on alettu kiinnittämään huomiota terveyteen ja terveiden yksilöiden lisääntymiseen. Tätä ohjaa esimerkiksi PEVISA. Kaikki sairaudet eivät välttämättä ole tiedossa, jolloin periytyvän sairauden kantajalla voidaan tehdä pentuja. Tällöin pentujen riski saada sairaus on korkeampi. Kaikkien sairauksien periytyvyys ei ole myöskään kokonaan tiedossa, joihinkin sairauksiin voi vaikuttaa useammat eri tekijät, jolloin on haastavampaa saada pelkästään terveitä yksilöitä.

Onko siis turvallisempaa hankkia koira, jossa on muutamaa eri rotua? Tähän ei ole sinänsä oikeaa tai väärää vastausta, sillä myös sairaudet periytyvät. On siis mahdollisuus, että toiselta vanhemmista peritään myös perinnöllinen sairaus, tai alttius sairastumiseen. Toki huonossa tapauksessa pentu voi periä useita eri terveysongelmia vanhemmiltaan. Tutkimukset sekarotuisten koirien terveydestä on myös haastavia toteuttaa, jonka takia rotukoiria tutkitaan enemmän ja niiden terveydestä on parempi ymmärrys. Sekarotuinen pentu voi olla esimerkiksi vahinkopentueesta, jolloin vanhempien terveystietoja ei ole tutkittu. Tutkimatonta koiraa ei voi olettaa terveeksi.

Geenien lisäksi koiran terveyteen vaikuttavat mm. koiran koko sekä ruumiinrakenne. Esimerkiksi suurilla koirilla on tavallisempaa lonkka dysplasia ja pienillä koirilla patella luksaatiot. Erilaiset ruumiinrakenteet vaikuttavat kuormitukseen ja liikkeentuottamiseen. On siis hyvä muistaa, että terveet geenit eivät takaa tervettä koiraa, vaan kokonaisuus on huomioitava.

Sekarotuinen koira voi olla terveempi kuin rotukoira, mutta sekarotuisuus ei takaa terveempää koiraa. Terveyteen vaikuttavat ympäristötekijät, vanhemmat sekä koiran koko. Koiran terveyttä ja geenejä voidaan tutkia, jolloin on mahdollista ennaltaehkäistä tiettyjä sairauksia. Ulkonäöllisesti ei voida välttämättä sanoa, onko rotu tai sekorotuinen terve tai sairas. On siis hyvä käydä koiran kanssa säännöllisesti terveystarkastuksissa, sekä mahdollisesti tutkia erilaisten sairauksien mahdollisuuksia.

Samankaltaiset artikkelit

  • Koiran levon merkitys

    Miksi koiralle tulisi opettaa lepo? Jatkuva omistajan seuraaminen, ympäristön tarkkaileminen ja huomion kerjääminen kuluttavat kehon voimavaroja. Ei välttämättä samalla tavoin kuin ulkoilu, leikkimiset sekä harrastukset, mutta tarpeeksi siihen, että koiran aivot ei saa lepoa näitä asioita tehdessä. Vaikka koira olisi todella rauhallinen tehdessään näitä pieniä asioita, niin ne kuitenkin estävät aivojen lepäämisen. Koirat tarvitsevat lepoa…

  • Koirani ei enää leiki

    Koirille on luonnollista leikkiä omistajien sekä lajitovereiden kanssa. Leikkiminen virkistää mieltä ja antaa koiralle mahdollisuuden toimia viettien varassa, antaa lajinomaista tekemistä esimerkiksi saalistusta, purukaluston käyttöä, sosiaalista toimintaa. On syytä pohtia miksi koira ei innostu leikkimisestä, vaikka kuinka sitä yritettäisiin. Haluttomuus leikkiä ei tarkoita, että koira olisi kyllästynyt tuttuihin leikkeihin tai leluihin, vaan tutut leikit ja…

  • |

    Miten vahvistaa koiran lihaksia- etupää

    Koiran etupään, eli eturaajojen, rinnan ja lapojen lihaksien vahvistamiseen on olemassa erilaisia keinoja. Lihaksiston tasapaino on tärkeää koiralle, jos takapään lihaksisto on hyvässä kunnossa, on myös hyvä muistaa vahvistaa etupään lihaksistoa. Lihasten vahvistamisen lisäksi on hyvä huomioida oikeanlainen kehonhuolto. Etupään lihaksistoa pystyy vahvistamaan esimerkiksi epätasaisella maastolla, jossa tulee kiipeiltyä ja tasapainoiltua. Myös rinteet ja mäet…

  • Patellaluksaatio

    Tavallinen vaiva erityisesti pienillä koiraroduilla, eli patellaluksaatio, on toisin sanoen polvilumpion sijoiltaanmeno. Tämä voi olla synnynnäinen tai tulla esimerkiksi tapaturman seurauksena. Reisiluun tela voi olla väärän mallinen, jolloin patella pääsee liikkumaan telassa sivuttain. Ajan kanssa tela myöskin kuluu, jos patella luksoi ja hankaa pintoja, joita sen ei kuulu hangata. Usein koiran ”pomputtaessa” takajalkaa, on kyseessä…

  • Koiran alkuperäinen käyttötarkoitus- Mitä on hyvä ymmärtää?

    Alkuun koiria on luotu erilaisiin käyttötarkoituksiin, jotta ihmisen työ helpottuu. Näitä on esimerkiksi vartiointi, metsästys ja paimentaminen. Koira on toiminut pitkään ihmisen apurina erilaisten askareiden kanssa. Kun koiria on luotu tiettyyn käyttöön, on koirien luonnetta ja viettejä pyritty maksimoimaan tähän tarkoitukseen. Myös koiran ulkonäköä on muokattu näihin töihin, esimerkiksi moni laumanvartija on kooltaan suuri sekä…

  • |

    Miten vahvistaa koiran lihaksia- takapää

    Koiran takapään, eli takaraajojen, reisi- ja pakaralihasten vahvistamiseen on olemassa erilaisia keinoja. Lihaksiston tasapaino on tärkeää koiralle, jos etupään lihaksisto on hyvässä kunnossa, on myös hyvä muistaa vahvistaa takapään lihaksistoa. Lihasten vahvistamisen lisäksi on hyvä huomioida oikeanlainen kehonhuolto. Etu- ja takapään lihaksiston vahvistamiseen toimii monet samat asiat, kuten epätasaisessa maastossa kulkeminen, mäet sekä rinteet ja…